Du är här

2014-05-16

Ahlstrom Oyj: Marco Levi on nimitetty Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtajaksi

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 16.5.2014 klo 10.00

Marco Levi on nimitetty Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtajaksi

Ahlstrom Oyj:n hallitus on nimittänyt kemian tohtori Marco Levin yhtiön
toimitusjohtajaksi 16.6.2014 alkaen. Jan Lång jatkaa Ahlstromin
toimitusjohtajana 15.6.2014 asti ja tukee sen jälkeen Marco Leviä
erityisneuvonantajan roolissa tarpeen mukaan tehtävien sujuvan siirtymisen
varmistamiseksi.

Ahlstromin hallituksen puheenjohtaja Pertti Korhonen:

"Jan Lång on johtanut Ahlstromia tammikuusta 2009 alkaen. Hänen johdollaan
yhtiön liiketoiminnassa on viety läpi merkittävä muutosvaihe vuonna 2009
julkistetun strategian mukaisesti. Liiketoimintoja on järjestetty uudelleen
sekä määritetty yhtiön strategian seuraava vaihe. Samanaikaisesti on otettu
merkittäviä edistysaskelia kannattavan kasvun edellytysten luomisessa.
Suunniteltu liiketoimintaportfolion uudelleenjärjestely Munksjötä ja Suomista
koskevat järjestelyt mukaan lukien on nyt onnistuneesti toteutettu. Nyt on
oikea aika luovuttaa yhtiön vetovastuu eteenpäin yhtiön strategian seuraavan
vaiheen osalta. Haluan lämpimästi kiittää Jan Långia haastavan muutosvaiheen
läpiviemisestä", Pertti Korhonen toteaa.

Levi (s. 1959, Italian kansalainen) siirtyy Ahlstromiin materiaaliyhtiö
Styronista (www.styron.com), jossa hän on toiminut Emulsion Polymers
-liiketoiminnasta vastaavana johtajana (Senior Vice President and Business
President). Aiemmin Levi on toiminut useissa ylemmän johdon tehtävissä Dow
Chemical -yhtiössä. Marco Levin CV on saatavilla Ahlstromin internetsivuilla
osoitteessawww.ahlstrom.com.

"Toivotamme Marco Levin lämpimästi tervetulleeksi Ahlstromiin. Hänellä on
vankka kokemus globaalin materiaaliteknologian liiketoiminnan johtamisesta.
Hänen tehtävänään on Ahlstromin omistaja-arvon kasvattaminen yhtiön
kannattavuutta parantamalla sekä luomalla kannattavaa kasvua Ahlstromin
syyskuussa 2013 julkistetun strategian mukaisesti ", Pertti Korhonen toteaa.

Lisätietoja
:

Pertti Korhonen, hallituksen puheenjohtaja, puh. +358 20 529 211
Liisa Nyyssönen, Viestintäjohtaja, Puh: +358 10 888 4757

Ahlstrom lyhyesti

Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka
työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä
pitämään etumatkansa. Tavoitteenamme on kasvaa puhtaaseen ja terveeseen
elinympäristöön tähtäävän tuotevalikoiman avulla. Kuitumateriaalejamme
käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa,
terveydenhuollon kankaissa, laboratorio- ja bioteknologiasovelluksissa,
tapeteissa ja elintarvikepakkauksissa. Vuonna 2013 Ahlstromin liikevaihto
jatkuvista toiminnoista oli noin miljardi euroa. Yhtiömme 3 500 työntekijää
palvelevat asiakkaita 24 maassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX
Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Ahlstrom Oyj via Globenewswire

HUG#1786378

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.