Du är här

2016-02-12

Nordea Funds Ltd: Nordea-rahastojen tuotot vuodelta 2015

Helsinki, 12.2.2016, kello 14.00 - Nordea Funds Oy:n hallinnoimien, Suomeen
rekisteröityjen rahastojen tuotot vuodelta 2015 on vahvistettu
yhtiökokouksessa 11.2.2016.

Nordea-rahastojen vuoden 2015 tuotot ovat irronneet 11.2.2016 lukuun ottamatta
Nordea Japani -rahastoa, jonka osalta tuoton irtoamispäivä on 12.2.2016.
Tuotto maksetaan 12.2.2016 alkaen, kuitenkin viimeistään helmikuun 2016
loppuun mennessä.

Tuotto maksetaan niille tuotto-osuuksille, jotka olivat mukana rahastojen
osuudenomistajarekisterissä 10.2.2016 ennen klo 16.30. Poikkeuksia ovat niin
kutsutut viivästetyt rahastot Nordea Euro Yrityslaina Plus, Nordea Japani,
Nordea Kaukoitä, Nordea Kehittyvät Korkomarkkinat, Nordea Kehittyvät
Osakemarkkinat ja Nordea Yrityslaina Plus, joiden osalta merkintä oli tehtävä
9.2.2016 ennen klo 16.30.

Nordea-rahastoissa tuotto-osuuksille pyritään jakamaan vuosittain
mahdollisimman tasaista tuottoa ottaen samalla huomioon vuoden aikana
rahaston saamat tuotot, yleinen markkinakehitys sekä muut maksettavan tuoton
suuruuteen mahdollisesti vaikuttavat tekijät. Rahaston sijoituksille
kertyneet tuotot eli kuponkikorot ja osingot sekä markkinakehitys ovat
eritoten ohjanneet tuotonmaksupäätöstä vuoden 2015 osalta.

Jaettava tuotto määritellään tiettynä euromääränä yhtä tuotto-osuutta kohden.

Liitteenä olevassa taulukossa näytetään ne osuussarjat, joissa on
tuotto-osuuksia. Koska pörssinoteeratuissa rahastoissa Nordea Global Emerging
Markets Equities UCITS ETF ja Nordea Stable Equities UCITS ETF on vain
kasvuosuuksia, ne eivät ole mukana tuotonjakotaulukossa.

Lisätietoja: Nordea Funds Oy, www.nordea.fi/rahasto

toimitusjohtaja Henrika Vikman,henrika.vikman@nordea.com, 050 410 7647.

Jukka-Pekka Muilu,jukka-pekka.muilu@nordea.com, 050 327 6460.

Tuotonjakotaulukko_2015
http://hugin.info/158779/R/1985439/728358.pdf

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Nordea Funds Ltd via Globenewswire

HUG#1985439

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.