Du är här

2016-01-27

Outotec Oyj: Outotecin ja MMX Sudeste Mineraçãon suodatintoimituksen sopimuskiistaan lopullinen välimiestuomio

OUTOTEC OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 27.1.2016 KLO 11:50
Outotecin ja MMX Sudeste Mineraçãon suodatintoimituksen sopimuskiistaan
lopullinen välimiestuomio

Outotec (Filters) Oy ja brasilialainen kaivosyhtiö MMX Sudeste Mineração S.A. (MMX) haastoivat joulukuussa 2013 toisensa kansainvälisen kauppakamarin (ICC) sääntöjen mukaiseen välimiesmenettelyyn 17 suodattimen toimitusta koskevassa kiistassa.
Välimiesoikeuden nyt antaman lopullisen tuomion mukaan MMX irtisanoi toimitussopimuksen laittomasti, mutta että Outotecin olisi välittömästi pitänyt lopettaa projektiin liittyvät työt ylimääräisten kustannusten välttämiseksi. Välimiesoikeus myös katsoi, että käyttämättä jääneillä suodattimilla on Outotecille kaupallista arvoa, mikä pienentää Outotecille maksettavaa korvaussummaa. Päätös on Outotecin kannalta 6,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Summa kirjataan vuoden 2015 viimeisen neljänneksen kertaluonteiseksi kuluksi eikä se siten vaikuta Outotecin vuoden 2015 tulosohjeistukseen.
Lisätietoja:
OUTOTEC
Nina Kiviranta, lakiasiainjohtaja
puhelin 020 529 2017
Eila Paatela, viestintäjohtaja
puhelin 020 529 2004, 0400 817198
sähköpostit: etunimi.sukunimi@outotec.com
JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Outotec Oyj via Globenewswire

HUG#1981537

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.