Du är här

2015-09-21

Pöyry Oyj: Pöyry, Ramboll ja Skanska valittu toteuttamaan valtatie 6:n Taavetti-Lappeenranta-parannushanke

PÖYRY OYJ Lehdistötiedote 21.9.2015 klo 10.00

Pöyry, Ramboll ja Skanska valittu toteuttamaan valtatie 6:n Taavetti
-
Lappeenranta-parannushanke

Liikennevirasto on solminut sopimuksen Skanska Infran, Pöyryn ja Rambollin
muodostaman ryhmittymän kanssa valtatie 6 Taavetti-Lappeenranta-välin
allianssihankkeen toteutusvaiheesta. Sama ryhmittymä on vastannut myös
hankkeen kehitysvaiheen läpiviennistä, joka alkoi maaliskuussa 2015.

Allianssi on suunnittelu- ja rakennushankkeen toteutusmuoto, jossa hankkeen
tilaaja ja keskeiset toteuttajat vastaavat projektin suunnittelusta ja
rakentamisesta, jakavat riskit ja mahdollisuudet yhdessä osapuolten keskenään
sopimalla tavalla, sekä muodostavat yhteisen organisaation.

Taavetti-Lappeenranta-osuuden kattavassa parannushankkeessa valtatie 6
parannetaan pääosin nykyiselle paikalleen keskikaiteelliseksi
nelikaistaiseksi tieksi. Parannettava osuus on 28 km pitkä, josta 12 km on
kokonaan uutta tietä. Tien parantaminen tekee liikenteestä sujuvampaa ja
turvallisempaa. Ympäristöhaittoja vähennetään melu- ja pohjavesisuojauksilla.

Valtatie 6 on Etelä-Karjalan pääyhteys. Tie palvelee sekä paikallista että
pitkänmatkan liikennettä, ja on tärkeä väylä teollisuuden raaka-aine- ja
satamakuljetuksille.

Hankkeen kokonaisarvo on 76 miljoonaa euroa. Kehitysvaiheessa hankkeen
ratkaisuja on tilaajan, suunnittelijan ja urakoitsijan yhteistyöllä kehitetty
ja muutettu niin, että hankkeen kustannusarvio ja laadulliset tavoitteet
saavutetaan. Hanke valmistuu osa kerrallaan vuosina 2017 ja 2018.

"Kaikkien hankkeen osapuolien hyvällä yhteistyöllä ja allianssimallin
tuottamilla innovaatioilla olemme saavuttaneet kehitysvaiheen tavoitteet ja
pääsemme nyt aloittamaan allianssiurakan toteutusvaiheen", toteaa
projektipäällikkö Harri Liikanen. Taavetti-Lappeenranta -hanke on
Liikenneviraston ensimmäinen allianssimallilla toteutettava ns. tavallinen
tienrakennusurakka. "Kehitysvaiheen perusteella malli soveltuu hyvin myös
tällaiseen hankkeeseen."

"Olemme yhdessä pystyneet viemään hankkeen suunnittelua eteenpäin tavoitteiden
mukaisesti. Kehitysvaiheen aikana olemme löytäneet ratkaisuja, joilla tien
vaiheittainen liikenteelle otto on mahdollista alkuperäistä aikataulua
nopeammin. Tämä tarkoittaa myös, että tienkäyttäjille aiheutetut haitat
pienenevät", kertoo rakennuspäällikkö Janne Tikkamäki Skanskasta.

"Tämän allianssihankkeen kehitysvaihe pystyttiin viemään puolessa vuodessa
läpi, koska suunnittelijat oli valittu jo ennen urakoitsijan valintaa.
Skanskan tullessa mukaan suunnittelun lähtötietomalli, pohjatutkimukset sekä
jo tunnistettujen vaihtoehtojen alustavat selvitykset olivat pitkällä.
Jatkamme myös Pöyryllä hankkeen toteutusvaiheen suunnittelua hankkeen
parhaaksi", sanoo Pöyryn Infra-yksikön johtaja Mikko Inkala.

"Suomessa on noin 78 000 km yleisiä teitä, joilla on elintärkeä merkitys
paitsi päivittäisen liikkumisemme myös elinkeinoelämän kilpailukyvyn
kannalta. Digitalisaatio on vahvasti mukana myös tiestön suunnittelussa, ja
esimerkiksi tässä hankkeessa kehitetään tietomallinnusta tien kunnossapitoa
ajatellen. Näin hyödyt eivät rajoitu pelkästään suunnittelu- ja
rakennusvaiheeseen tai tähän hankkeeseen", sanoo johtaja Peter Molin
Rambollin Infra-toimialalta.

Tilauksen arvoa ei julkisteta. Tilaus kirjataan Alueellisten toimintojen
vuoden 2015 kolmannen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Lisätietoja antavat:

Mikko Inkala
johtaja, Infra-yksikkö, Alueelliset toiminnot Pohjois-Eurooppa
puh. 01033 21112

Pasi Tolppanen
johtaja, Alueelliset toiminnot Pohjois-Eurooppa
toimitusjohtaja, Pöyry Finland Oy
puh. 01033 26656

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme
energia-alan ja teollisuuden asiakkaita maailmanlaajuisesti.
Paikallispalveluissa keskitymme avainmarkkinoillemme. Tarjoamme
liikkeenjohdon konsultointia ja suunnittelupalveluita sekä vahvaa projektien
toteutuskykyä ja asiantuntemusta. Keskeiset toimialamme ovat
energiantuotanto, sähkön siirto ja jakelu, metsäteollisuus, kemianteollisuus
ja biojalostus, metalli- ja kaivosteollisuus, liikenne ja vesi. Pöyryllä on
laaja paikallistoimistoverkosto ja yhtiön palveluksessa on noin 6 000
asiantuntijaa. Pöyryn liikevaihto vuonna 2014 oli 571 miljoonaa euroa, ja
yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä (Pöyry OYJ: POY1V).

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Pöyry Oyj via Globenewswire

HUG#1953307

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.