Du är här

2014-04-24

Rautaruukki Oyj: Rautaruukki Oyj:n omien osakkeiden luovutus osakepalkkiojärjestelmän 2011-2013 perusteella

Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 24.4.2014 klo 9.15

Rautaruukki Oyj:n omien osakkeiden luovutus osakepalkkiojärjestelmän 2011-2013
perusteella

Rautaruukin hallitus on 23.4.2014
vahvistanut johdon ja avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmän 2011-2013
kolmen vuoden mittaisen kannustinjakson perusteella maksettavan palkkion
suuruudeksi 16,9 % enimmäispalkkion määrästä. Kokonaispalkkiosta 50 %
maksetaan osakkeina ja loput rahana veroja ja veroluonteisia maksuja varten.
Osakeosuutena hallitus on päättänyt luovuttaa palkkionsaajille vastikkeetta
40 900
yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta.

Kolmen vuoden ansaintajaksolta palkkionsaajina on 92 yhtiön johtoon tai muuhun
avainhenkilöstöön kuuluvaa henkilöä. Osakkeiden siirtopäivä on 28.4.2014.

Rautaruukin hallitus päätti joulukuussa 2010 osakepalkkiojärjestelmästä osana
konsernin avainhenkilöstön sitouttamis- ja kannustusohjelmaa.
Osakepalkkiojärjestelmä jakaantuu kolmeen vuoden mittaiseen ansaintajaksoon,
joita ovat vuodet 2011, 2012 ja 2013 sekä yhteen kolmen vuoden mittaiseen
jaksoon 2011-2013. Palkkion maksaminen perustuu asetettujen taloudellisten
tavoitteiden saavuttamiseen. Osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaan
avainhenkilöillä on oikeus osallistua tehtyyn ostotarjoukseen ja
luovutusrajoitus lakkaa ostotarjouksen hyväksyvän avainhenkilön osalta.

Rautaruukissa on ollut johdon ja avainhenkilöiden osakepalkkiojärjestelmiä
pitkäaikaisina suoritusperusteisina kannustinjärjestelminä vuodesta 2000.

Lisätietoja:
Sami Ärilä, henkilöstöjohtaja, +358 20 59 29267

Rautaruukki Oyj

Taina Kyllönen
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

Ruukki on erikoistunut teräkseen ja teräsrakentamiseen. Toimitamme
asiakkaillemme energiatehokkaita teräsratkaisuja: paremmin rakennettuja
ympäristöjä asumiseen, työhön ja liikkumiseen. Meillä on noin 8 600
työntekijää sekä laaja jakelu- ja jälleenmyyntiverkosto noin 30 maassa, muun
muassa Pohjoismaissa, Venäjällä ja muualla Euroopassa sekä kehittyvillä
markkinoilla, kuten Intiassa, Kiinassa ja Etelä-Amerikassa. Liikevaihto
vuonna 2013 oli 2,4 miljardia euroa. Osake on noteerattu NASDAQ OMX
Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS).www.ruukki.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.fi

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Rautaruukki Oyj via Globenewswire

HUG#1779510

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.