Du är här

2016-02-10

Sampo Oyj: Sampo-konsernilta ennätystulos - vahva asema kautta linjan

SAMPO OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 10.2.2016 klo 9.35

Sampo-konsernilta ennätystulos - vahva asema kautta linjan

Sampo-konsernin vuoden 2015 tulos ennen veroja oli ennätyksellinen 1 888
miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 1 759 miljoonaa euroa.
Markkina-arvojen muutokset huomioiva konsernin laaja tulos nousi 1 564
miljoonaan euroon (1 179).

- Konsernin tulos ennen veroja parani kaikilla liiketoiminta-alueilla vuonna
2015. If ja Nordea raportoivat kaikkien aikojen suurimmat tuloksensa ennen
veroja. Lisäksi Mandatum Lifen maksutulo kohosi uuteen ennätykseen,
konsernijohtajaKari Stadigh
sanoo.
- Ifin yhdistetty kulusuhde oli yhtiön historian paras. Koko vuoden 2015
yhdistetty kulusuhde aleni 85,4 prosenttiin.

Vahinkovakuutuksen vuoden 2015 tulokseen ja yhdistettyyn kulusuhteeseen
sisältyy kaksi kertaluonteista erää (Ifin Norjan-toimintojen eläkeuudistus ja
Suomen annuiteettien diskonttokoron alennus). Kertaluonteisista eristä
puhdistettunakin yhdistetty kulusuhde 86,5 prosenttia oli kaikkien aikojen
paras. Vuonna 2014 yhdistetty kulusuhde oli 87,7 prosenttia.

Sammon hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle osinkoa jaettavaksi 2,15 euroa
osakkeelta. Vuodelta 2014 osinkoa maksettiin 1,95 euroa osakkeelta.
Maksettavan osingon kokonaismäärä on 1,2 miljardia euroa.

Muut keskeiset tunnusluvut vuodelta 2015

* Osakekohtainen tulos oli 2,96 euroa (2,75). Markkina-arvoin laskettu
osakekohtainen tulos nousi 2,79 euroon (2,11).
* Konsernin oman pääoman tuotto nousi 14,0 prosenttiin (10,9).
* Osakekohtainen substanssi kohosi 23,79 euroon (22,63).
* Vahinkovakuutussegmentin tulos ennen veroja oli 960 miljoonaa euroa (931).
* Sammon osuus Nordean vuoden 2015 nettotuloksesta oli 751 miljoonaa euroa
(680).
* Henkivakuutussegmentin tulos ennen veroja kohosi 181 miljoonaan euroon
(163).

Näkymät vuodelle 2016

Sampo-konsernin liiketoiminta-alueiden odotetaan raportoivan hyvän
toiminnallisen tuloksen vuonna 2016.

Markkina-arvoiset tulokset ovat kuitenkin varsinkin henkivakuutustoiminnassa
vahvasti sidoksissa pääomamarkkinoiden kehitykseen. Matala korkotaso luo
lisäksi haastavan ympäristön erääntyvien korkosijoitusten uudelleen
sijoittamiseen.

Vahinkovakuutustoiminnan odotetaan vuonna 2016 saavuttavan kirkkaasti
yhdistetty kulusuhde -tavoitteensa, jonka mukaisesti pitkän aikavälin
kulusuhde on alle 95 prosenttia.

Nordean vaikutuksen konsernin tulokseen odotetaan olevan huomattava.

Sammon vuoden 2015 tilinpäätöstiedote ja osavuosikatsausta täydentävä
englanninkielinen esitysaineisto ovat nähtävissä osoitteessa
www.sampo.com/tulos.

Lisätiedot:

Viestintäpäällikkö Maria Silander, puh. 010 516 0031

Sampo järjestää median edustajille suomenkielisen tiedotustilaisuuden hotelli
Kämpin Paavo Nurmi -kabinetissa (Pohjoisesplanadi 29, Helsinki) tänään klo
12.30.

Englanninkielinen puhelinkonferenssi järjestetään klo 16.00.
Puhelinkonferenssiin voi osallistua soittamalla numeroon (09) 8171 0495, +46
(0)8 566 42 702, +44 (0)20 3194 0552 tai +1 855 716 1597. Puhelinkonferenssia
voi seurata internetissä osoitteessawww.sampo.com/tulos.

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.sampo.com

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Sampo Oyj via Globenewswire

HUG#1984984

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.