Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2016-10-21

Solidium Oy: Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen jättää tehtävänsä

Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen jättää tehtävänsä yhtiössä vuonna
2017. Päätöksen toimitusjohtajan vaihtamisesta teki yhtiön hallitus hyvässä
yhteisymmärryksessä toimitusjohtajan kanssa. Järvisen toimisuhde päättyy
31.7.2017. Järvinen jatkaa operatiivisessa työssään Solidiumin
toimitusjohtajana 31.1.2017 asti, jonka jälkeen hän toimii yhtiön
neuvonantajana toimisuhteen päättymiseen asti. Prosessi uuden
toimitusjohtajan löytämiseksi käynnistyy välittömästi.
Kari Järvinen on toiminut Solidiumin toimitusjohtajana yhtiön toiminnan
käynnistymisestä lähtien vuodesta 2009.

"Solidiumin toimitusjohtajana olen saanut olla luomassa ja kehittämässä uutta
tapaa hoitaa suomalaista omistajuutta pörssiyhtiöissä. Olemme Solidiumissa
onnistuneet rakentamaan pitkäjänteisen omistamisen mallin, jossa olemme
sitoutuneet omistamiemme yhtiöiden kehittämiseen ja johon valtio-omistajamme
on sitoutunut. Yhtiössä käynnistyy nyt strategiatyö ja uusi vaihe. Työni
Solidiumin parissa jatkuu edelleen, mutta haluan jo tässä vaiheessa kiittää
Solidiumin ammattitaitoista ja omistautunutta henkilökuntaa tärkeästä
työstä", toteaa Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen.

Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas pitää Kari Järvisen panosta
ja kehitystyötä merkittävänä.

"Valtio on Kari Järvisen kaudella omaksunut onnistuneesti uuden tavan hoitaa
omistuksiaan pörssiyhtiöissä. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää Kari Järvistä
hänen ansiokkaasta panoksestaan Solidiumin eteen vuosien varrella. Solidium
jatkaa tärkeää tehtäväänsä aktiivisena omistajana kansallisesti merkittävissä
suomalaisissa pörssiyhtiöissä. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on
syyskuussa hyväksynyt Solidiumille uuden toimiohjeen. Solidiumille
muotoillaan nyt uusi strategia. Tilanteeseen sopii luontevasti yhtiön
toimitusjohtajan vaihtuminen", sanoo Solidiumin hallituksen puheenjohtaja
Harri Sailas.

Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas; soittopyynnöt, Inka
Virtanen, puh. 010 830 8901

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on
vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä
yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa.
Solidiumin sijoitustoiminta perustuu taloudelliseen analyysiin. Solidiumin
sijoitusstrategian perusta ja keskeisin tavoite on nykyomistusten hyvä hoito
ja niiden arvon kasvattaminen. Solidium on omistajana kahdessatoista
pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana
(Elisa Oyj, Kemira Oyj, Metso Oyj, Outokumpu Oyj, Outotec Oyj, Sampo Oyj,
SSAB AB, Stora Enso Oyj, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj, Telia Company AB,
Tieto Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin osakeomistusten markkina-arvo on noin
7,3 miljardia euroa tämän tiedotteen antamispäivänä. Lisätietoja:
www.solidium.fi.

---------------------------------------

This announcement is distributed by Nasdaq Corporate Solutions on behalf of Nasdaq Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Solidium Oy via Globenewswire

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.