Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2016-10-25

Solteq: Kasvustrategian uusin pohjoismainen askel - Solteq ostaa ruotsalaisen Aponsa AB:n

Solteq Oyj Pörssitiedote 25.10.2015 klo 8.01

Solteq on ostanut ruotsalaisen Aponsa AB:n koko osakekannan.
Yritysostolla Solteq toteuttaa aiemmin tänä vuonna julkistamaansa
digitaalisen kaupankäynnin ja kansainvälisen kasvun strategiaa.
Aponsa-kaupan jälkeen Solteqilla on Ruotsissa n. 30 digitaalisen
kaupankäynnin ammattilaista, ja entistä vahvempi ketjuuntuneen
kaupankäynnin ja LS Retail -teknologian osaaminen.

Aponsa AB:lla on toimipisteet Tukholmassa ja Karlstadissa. Lisäksi
Aponsa AB:lla on alihankintaan keskittynyt tytäryhtiö Riikassa,
Latviassa. Aponsa AB työllistää 20 henkilöä, jotka toimivat erittäin
fokusoituneesti Microsoftin Navision teknologiaan liittyvän LS Retail
-ratkaisun parissa. Yhtiön liikevaihto edellisellä päättyneellä
tilikaudella oli n. 2,2 miljoonaa euroa ja liiketulos n. 3%
(tilintarkastamaton). Yhtiön merkittäviä asiakkaita ovat mm.
Colorama, Makeup Store, Indiska ja Apoteksgruppen Sverige AB.

Kauppahinta ja sen maksaminen

Velaton kauppahinta on noin 1,13 miljoonaa euroa, joka maksettiin
kaupantekohetkellä 60% suunnatulla osakeannilla ja 40% käteisellä.
Osakkeiden kauppahinnasta noin 0,63 miljoonaa euroa (369.884 kpl)
maksettiin Solteq Oyj:n hallussa olevilla omilla osakkeilla
yhtiökokouksen 16.3.2016 hallitukselle myöntämän valtuutuksen
perusteella ja loppuosa 0,50 miljoonaa euroa käteisellä. Osakkeiden
merkintähinta oli 1,70 euroa/osake ja se on määritetty käyttämällä
osakkeen kaupankäynnillä painotettua keskikurssia ajalta
1.-30.9.2016.

Yhteinen halu kasvaa Pohjoismaisessa digitaalisen kaupankäynnin
markkinassa

Aponsan avainhenkilöistä tulee näin ollen Solteqin omistajina
sitoutuneita pohjoismaisen digitaalisen kaupankäynnin edistäjiä.
Aponsa AB:n avainhenkilöt jatkavat keskeisissä rooleissa Solteqin
Ruotsin toiminnoissa. Tavoite valloittaa pohjoismaiden digitaalisen
kaupankäynnin markkina on siis yhteinen.

-Olemme toimineet kumppaneina jo jonkin aikaa Ruotsissa ja olen
erittäin tyytyväinen tästä yhdistymisestä. Aponsalaisten osaaminen on
meille erittäin tärkeää tarjotessamme digitaalisen monikanavaisen
kaupan ratkaisuja Pohjoismaissa. Yritysosto nopeuttaa ja helpottaa
oleellisesti kansainvälistymisemme toteuttamista fokusoidusti, toteaa
Solteq Oyj:n toimitusjohtaja Repe Harmanen.

-Uskomme yhteiseen strategiaamme. Yhdistyminen Solteqin kanssa on
meille loistava mahdollisuus nopeuttaa kasvuamme Ruotsin markkinassa.
Olemme innostuneita ja erittäin sitoutuneita rakentamaan yhdessä
maailman pienintä globaalia digitaalisen kaupankäynnin toimijaa tässä
uudessa kokonaisuudessa. Henkilöstöllemme ja asiakkaillemme
yhdistyminen avaa erinomaisia uusia mahdollisuuksia.", kommentoi
toimitusjohtaja Mikael Sjöqvist Aponsa AB:stä.

Keskeiset Aponsa AB:n tunnusluvut

Alla olevassa taulukossa on esitetty Aponsa AB:n tilinpäätösten tiedot
(Ruotsin kirjanpitostandardien mukaan) tilikausilta
1.7.2014-30.6.2015 (tilintarkastettu) ja 1.7.2015-30.6.2016
(tilintarkastamaton):

Tuloslaskelma (Ruotsin kirjanpitostandardien mukaisesti)

+----------------+------------------+------------------+
|(TEUR) |1.7.2015-30.6.2016|1.7.2014-30.6.2015|
+----------------+------------------+------------------+
|Liikevaihto | 2 219| 1 790|
+----------------+------------------+------------------+
|Liiketulos | 63| -21|
+----------------+------------------+------------------+
|Tilikauden tulos| 59| -25|
+----------------+------------------+------------------+

Tase (Ruotsin kirjanpitostandardin mukaisesti)

+-------------------------------+------------------+------------------+
|(TEUR) |1.7.2015-30.6.2016|1.7.2014-30.6.2015|
+-------------------------------+------------------+------------------+
|VASTAAVAA | | |
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Pysyvät vastaavat | 48| 45|
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Saamiset ja lyhytaikaiset varat| 425| 331|
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Yhteensä | 473| 376|
+-------------------------------+------------------+------------------+
| | | |
+-------------------------------+------------------+------------------+
|VASTATTAVAA | | |
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Oma pääoma | 149| 90|
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Velat | 325| 287|
+-------------------------------+------------------+------------------+
|Yhteensä | 473| 376|
+-------------------------------+------------------+------------------+

Yllä olevissa luvuissa käytetty
valuuttakurssi: 1 euro = 9,6210 Ruotsin
kruunua

Tulosohjeistus

Solteq Oyj pitää tulosohjeistuksensa ennallaan, ja arvioi
liikevaihtonsa kasvavan merkittävästi vuoden 2015 tasosta.
Liiketuloksen ja liiketuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan
niin ikään kasvavan vuoden 2015 tasosta.

Lisätiedot

Repe Harmanen, CEO Solteq Oyj
puhelin +358 400 467 717
sähköposti repe.harmanen@solteq.com

Mikael Sjöqvist, CEO Aponsa AB
puhelin +46 70 75 75 145
sähköposti mikael.sjoqvist@aponsa.com

Yritysostoa koskeva tiedotustilaisuus

Solteq Oyj järjestää sijoittajille ja medialle tiedotustilaisuuden
osavuosikatsauksesta ja yritysostosta Periscopella 25.10.2016 klo
13.00 kanavalla @SolteqTweets. Lähetys nauhoitetaan ja se on
katsottavissa myöhemmin samana päivänä Solteq Oyj:n verkkosivuilla.

Tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta ja yritysostosta lähetetään
samaan aikaan myös Facebook Live -lähetyksenä.

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com

Solteq lyhyesti

Solteq on digitaalisen kaupankäynnin asiantuntija. Saman katon alta
saat kokonaisratkaisut monikanavaiseen kaupankäyntiin:
taustaprosesseista aina asiakkaan ostokokemukseen saakka -
toimitusketjun ohjaamisesta digitaaliseen markkinointiin. Meillä on
intohimoa toimittaa asiakkaillemme odottamaton - nopeasti muuttuvassa
maailmassa tarvitset kumppanin, joka toimittaa sinulle tänään sen,
minkä tarvitset huomenna. Työllistämme noin 500 asiantuntijaa
kolmessa eri maassa ja teemme toimituksia Eurooppaan,
Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Vuositason liikevaihtomme
oli vuonna 2015 54 miljoona euroa.

Aponsa lyhyesti

Aponsa on vähittäiskaupan toimintojen kehittämiseen erikoistunut
yritys, joka käyttää teknologiaa yhtenä työvälineenään. Aponsa auttaa
asiakkaitaan parantamaan kannattavuuttaan pitkäjänteisesti. Uskomme
itsekin pitkien ja vahvojen asiakassuhteiden voimaan. Henkilöstömme
koostuu noin 20 vähittäiskaupan ja tekniikan ammattilaisesta
Ruotsissa ja Latviassa. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljoonaa euroa.

-----------------------------------------------------------
http://feed.ne.cision.com/client/waymaker1/WOLReleaseFile.aspx?id=371576...

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.