Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2016-10-25

Solteq: Solteq Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016

Kansainvälisen kasvunjyvien kylvämisen ja vihertävänä orastavien
alkujen vuosi - keskittyminen monikanavaiseen ja digitaaliseen
kaupankäyntiin jatkuu

Tammi-syyskuu 2016 lyhyesti

- Liikevaihto oli 45,3 miljoonaa euroa (33,9 miljoonaa euroa)

- Liiketulos oli 5.742 tuhatta euroa (1.058 tuhatta euroa).
Ensimmäisellä kvartaalilla myydyn liiketoiminnan vaikutus
liiketulokseen oli -212 tuhatta euroa.

- Oikaistu liiketulos oli 2.209 tuhatta euroa (1.847 tuhatta euroa).

- Konsernin omavaraisuusaste oli 32,4 prosenttia (27,1 %).

- Osakekohtainen tulos oli 0,26 euroa (0,03 euroa).

- Solteq on julkistanut katsauskaudella uuden strategiansa, jonka
kulmakivet ovat digitaalinen kaupankäynti, kasvu ja
kansainvälistyminen

- Osana strategista keskittymistä monikanavaiseen ja digitaaliseen
kaupankäyntiin päätti yhtiö myydä huolto- ja kunnossapitojärjestelmiä
toimittaneen tytäryhtiönsä MainIoT Software Oy:n ensimmäisen
vuosineljänneksen aikana ja perustaa Pohjoismaisia kaupan alan
toimijoita palvelevan Omnicommerce-osaamiskeskuksen kolmannella
vuosineljänneksellä.

- Kolmannen vuosineljänneksen aikana voitimme useita uusia
asiakashankkeita niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

- Katsauskauden jälkeen, osavuosikatsauksen yhteydessä, julkistimme
ostaneemme ruotsalaisen Aponsa AB:n osakekannan. Yritysoston avulla
Solteq toteuttaa digitaalisen kaupankäynnin ja kansainvälisen kasvun
strategiaansa. Yritysostosta on annettu oma tiedote 25.10.2016.
Toiseen keskeytettyyn hankkeeseen liittyen katsauskauteen liittyy 503
tuhatta euron suuruinen oikaisuerä.

Keskeiset tunnusluvut

+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
| |7-9 /|7-9 /|Muutos|1-9 /|1-9 /|Muutos| 1-12|Rullaava 12 kk|
| | 2016| 2015| -%| 2016| 2015| -%|/ 2015| |
| | | | | | | | | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Liikevaihto, | 13,6| 14,9|-8,9 %| 45,3| 33,9|33,9 %| 54,2| 65,7|
|milj. euroa | | | | | | | | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Oikaistu | 0,6| 0,7| -17,2| 2,2| 1,8|19,6 %| 3,0| 3,4|
|liiketulos, milj.| | | %| | | | | |
|euroa | | | | | | | | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Liiketulos, milj.| 0,0| -0,1|-111,5| 5,7| 1,1| 442,7| 1,3| 6,0|
|euroa | | | %| | | %| | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Tilikauden tulos,| -0,5| -0,4| 9,7 %| 4,4| 0,4| 900,9| 0,1| 4,1|
|milj. euroa | | | | | | %| | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Tulos / osake, |-0,03|-0,03| 0,0 %| 0,26| 0,03| 766,7| 0,01| 0,25|
|eur | | | | | | %| | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Liiketulos -% |0,1 %| -0,4| | 12,7|3,1 %| | 2,4 %| 9,1 %|
| | | %| | %| | | | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Oikaistu |4,4 %|4,9 %| |4,9 %|5,5 %| | 5,5 %| 5,1 %|
|liiketulos -% | | | | | | | | |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+
|Omavaraisuusaste,| 32,4| 27,1| | 32,4| 27,1| | 24,4| 32,4 %|
|% | %| %| | %| %| | %| |
+-----------------+-----+-----+------+-----+-----+------+------+--------------+

Solteq Oy:n toimitusjohtaja Repe Harmanen: Strategian mukaisia toimia,
uusia hankkeita ja katse vuoden loppukiriin

Kolmannen vuosineljänneksen aikana voitimme uusia asiakashankkeita,
joista osasta olemme tiedottaneet ja osa ei sopimuslaajuudeltaan
ylitä tiedotuskäytäntömme mukaista pörssitiedotusrajaa. Koko
katsauskaudenliikevaihtomme kasvoi odotusten mukaisesti ja
operatiivinen kannattavuutemme parani. Muutaman pitkäaikaisen
asiakkaamme toimintaympäristöjen muutokset vaikuttivat osittain
kolmannen vuosineljänneksen hieman laskeneeseen liikevaihtoon, mutta
aiemmin kertomamme tehostamisohjelmat sekä joustavammat kulurakenteet
ovat ylläpitäneet ja parantaneet suhteellista kannattavuutta.

Strategian keskeiset elementit ovat digitaalinen kaupankäynti, kasvu
ja kansainvälistyminen. Pohjoismaissa keskitymme ketjuuntuneen kaupan
ja digitaalisen liiketoiminnan ratkaisuihin. Globaalisti strategiamme
keskiössä ovat digitaalisen kaupankäynnin ratkaisut. Suomessa
kasvamme pääasiassa orgaanisesti, mutta Pohjoismaissa ja globaalisti
pyrimme olemaan aktiivisia myös yrityskauppojen osalta strategian
toteuttamisessa.

Strategian kannalta oleellisin asiakashankkeemme oli päättyneellä
vuosineljänneksellä julkistamamme puitesopimus Musti ja Mirri Group
Oy:n kanssa koskien kaupan kokonaisratkaisun toimittamista Suomen,
Ruotsin ja Norjan markkinoille. Tämä on erinomainen esimerkki
strategiamme toteuttamisesta ja tavoitteista. Tätä työtä jatkamme
tauotta ja vahvistamme tähän liittyviä alueita maantieteellisesti ja
toiminnallisesti. Olemme myös samaan aikaan aloittaneet yhteistyön
muutaman uuden eurooppalaisen digitaalisen kaupan asiakkaan kanssa.

Päättyneen vuosineljänneksen aikana meillä aloitti kymmenkunta uutta
huippuasiantuntijaa keskeisillä toiminta-alueilla Suomessa, Ruotsissa
ja Puolassa. Loppuvuoden aikana jatkamme rekrytointia näillä
alueilla. Hiljattain julkistamamme Magento-osaamiskeskuksen
perustaminen ja kasvattaminen lisää niin ikään henkilömääräämme
loppuvuoden aikana Suomessa ja ulkomailla.

Kolmanteen vuosineljännekseen liittyy merkittävänä tekijänä
kertaluontoinen kuluerä keskeytyneestä yritysostohankkeesta. Se
kuitenkin päätettiin jättää toteuttamatta siihen käsityksemme mukaan
liittyvien riskien johdosta. Myös omistaja-arvon kannalta riski
negatiivisesta kehityksestä oli liian suuri. Tiedotimme
samanaikaisesti tämän osavuosikatsauksen kanssa toisesta
onnistuneesta yritysostohankkeesta.

Vuoden viimeinen neljännes näyttäytyy meille työntäyteisenä ja
tavoitteenamme on onnistuneesti viedä asiakkaidemme kanssa maaliin
useita digitaalisen kaupankäynnin hankkeita samanaikaisesti. Jatkamme
myös loppuvuoden aikana investointeja keskeisiin strategisiin
alueisiin Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Näillä toimilla rakennamme
kasvua tuleville vuosille.

Pidämme voimassa aiemman ohjeistuksen vuoden 2016 liikevaihdon ja
tuloksen osalta.

Ohjeistus konsernin näkymistä

Solteq -konsernin liikevaihdon arvioidaan kasvavan merkittävästi
vuoden 2015 tasosta. Oikaistun liiketuloksen ja liiketuloksen
arvioidaan niin ikään kasvavan vuoden 2015 tasosta.

Pääosan liikevaihdon ja -tuloksen arvioidusta kasvusta selittävät
edellisellä tilikaudella ja katsauskaudella toteutetut strategian
mukaiset yritysjärjestelyt. Lisäksi yrityskauppojen
kustannussynergioiden arvioidaan realisoituvan pääosin vuoden 2016
aikana.

Online-tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta 25.10.2016

Solteq Oyj järjestää sijoittajille ja medialle tiedotustilaisuuden
osavuosikatsauksestaan Periscopella 25.10.2016 klo 13.00 kanavalla
@SolteqTweets. Lähetys nauhoitetaan ja se on katsottavissa myöhemmin
samana päivänä Solteq Oyj:n verkkosivuilla.

Tiedotustilaisuus osavuosikatsauksesta lähetetään samaan aikaan myös
Solteqin Facebook Live -lähetyksenä.

Sijoittaja- ja mediatilaisuus 16.11.2016

Sijoittajat ja lehdistö ovat tervetulleita keskiviikkona 16.11.2016
klo 8.30 digitaalista kaupankäyntiä ja Solteqin strategiaa koskevaan
tilaisuuteen Allas Sea Poolin tiloihin Helsingissä. Lisätietoja
sijoittaja- ja mediatilaisuudesta löytyy Solteqin sivuilta
https://www.solteq.com/fi/sijoittajat/sijoittajasuhteet/ir-kalenteri/

Lisätiedot

Repe Harmanen, toimitusjohtaja
puhelin +358 400 467 717
sähköposti repe.harmanen@solteq.com

Antti Kärkkäinen, talousjohtaja
puhelin +358 40 8444 393
sähköposti antti.karkkainen@solteq.com

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com

Solteq lyhyesti

Solteq on digitaalisen kaupankäynnin asiantuntija. Saman katon alta
saat kokonaisratkaisut monikanavaiseen kaupankäyntiin:
taustaprosesseista aina asiakkaan ostokokemukseen saakka -
toimitusketjun ohjaamisesta digitaaliseen markkinointiin. Meillä on
intohimoa toimittaa asiakkaillemme odottamaton - nopeasti muuttuvassa
maailmassa tarvitset kumppanin, joka toimittaa sinulle tänään sen,
minkä tarvitset huomenna. Työllistämme noin 500 asiantuntijaa
kolmessa eri maassa ja teemme toimituksia Eurooppaan,
Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan.

-----------------------------------------------------------
http://feed.ne.cision.com/client/waymaker1/WOLReleaseFile.aspx?id=371635...
http://mb.cision.com/Main/10667/2107621/579474.pdf

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.