Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2020-12-02

Nordean Koronamittari: Verkkokauppa kiihtyi Black Friday -viikolla

Nordean tuore korttidata viikolta 48 kertoo, että Black Fridayna verkkokaupassa nähtiin selkeää kasvua edellisiin vuosiin verrattuna. Oletettavaa on, että koronatilanteen paheneminen ohjasi ison osan kuluttajista valitsemaan verkkokaupan kivijalan sijaan.

Itse yksittäisenä Black Friday -päivänä eli perjantaina 27. marraskuuta tavarakaupan korttimaksut jäivät viime vuoden vastaavasta ajankohdasta, mutta koko viikon osalta ne ylittivät selkeästi viime vuoden tason. Kasvua oli kahdeksan prosenttia. Tavarakaupassa korttimaksuja tehtiin kaksinkertainen määrä Black Fridayna verrattuna marraskuun aiempiin perjantaihin.

"Näyttää siltä, että ostokset ovat tarjousten myötä levinneet entistä enemmän koko viikon ajalle yksittäisen päivän sijaan. Sen sijaan, että kiiruhdettaisiin kauppoihin tungokseen, ostoksia tehtiin pitkin viikkoa verkossa kotoa käsin", sanoo Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.

Nordea on seurannut korttimaksujen kehitystä keväästä lähtien. Korttimaksujen perusteella verkkokauppa on kasvattanut suosiotaan koko koronapandemian ajan, mutta on myös syytä huomioida, ettei data kata muiden maksutapojen käyttöä verkossa. Myös tilipohjaisten e-maksujen käyttö verkossa viikolla 48 oli viime vuotta aktiivisempaa, mutta maksuvolyymit hajautuivat laajasti eri viikonpäiville. Palvelusektoria painavat edelleen koronatartuntojen kasvu ja laajennetut rajoitteet.

"Kokonaisuutena voidaan sanoa, että joulukauppa on lähtenyt hyvin käyntiin koronatilanteesta huolimatta. Palveluiden osalta korttimaksut pysyttelevät edelleen selkeästi viimevuotista alemmalla tasolla", Kostiainen päättää.

Nordean tuoreimman Koronamittarin löydät täältä. (https://corporate.nordea.com/article/61733/koronamittari-black-friday-extra)

Koronamittarissa on tarkasteltu korttitilastoja viikoilta 1-48/2020. Koronamittari-tutkimuksessa käytetään ainoastaan anonyymejä tilastoja volyymeistä eri tyyppisissä kaupoissa. Yksittäisiä kortteja tai niiden käyttäjiä ei seurata tai tunnisteta. Mikäli kortinhaltija ei kuitenkaan halua korttitapahtumiensa olevan mukana tilastollisessa tutkimuksessa, niiden poistaminen on mahdollista. Ohjeet löytyvät verkkosivuilta nordea.fi/henkilotiedot.

Lisätietoja:

Juho Kostiainen, ekonomisti, p. 040 709 8531

Nordean viestintä, p. 09 4245 1006

Författare Cision

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.