Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2021-11-03

eQ Yhteiskuntakiinteistöt -rahasto on sopinut 700 miljoonan euron vihreän rahoituspaketin

Lehdistötiedote
3.11.2021, klo 09:00

Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt on sopinut Pohjoismaisen rahoittajakonsortion kanssa merkittävästä rahoituspaketista. Järjestelyllä korvataan aiempi rahoitus sekä mahdollistetaan rahaston merkittävä kasvupotentiaali tulevaisuuteen. Vastuullisuus on keskeinen osa rahaston toimintakulttuuria ja koko laina on luokiteltu vihreäksi vastuulliseksi rahoitukseksi.

Rahoitusjärjestely mahdollistaa jopa 700 miljoonan euron rahoituksen, josta pääosa on komittoitua lainaa ja osa lisärahoitusmahdollisuutta. Rahoittajina järjestelyssä toimivat Nordea pankkiryhmän koordinoijana, Aktia, Danske Bank ja Swedbank. Syyskuun lopussa Rahastolla oli rahoitusta yhteensä 360 miljoonaa euroa. Tavoitteena on monipuolistaa rahoituspohjaa edelleen tulevina vuosina.

”Nyt toteutettu rahoitusjärjestely on kokonsa ja ESG-näkökulmansa osalta kiinteistötoimialalla erittäin merkittävä. Pitkäaikaisella ja kestävällä rahoitusalustalla mahdollistetaan eQ Yhteiskuntakiinteistöt –rahaston kasvu- ja tuottopotentiaalia. Rahoitus sisältää useita osia, jotka mahdollistavat joustoa ja nopeutta toimia markkinassa tehokkaasti ja taloudellisesti. Samalla toivotamme tervetulleeksi jatkavien rahoittajien lisäksi uuden merkittävän rahoittajan, Danske Bankin.” toteaa eQ:n kiinteistötiimin johtaja Tero Estovirta.

Erikoissijoitusrahasto eQ Yhteiskuntakiinteistöt sijoittaa varansa suomalaisiin hoiva-, palvelu- ja yhteiskuntakiinteistöihin. Rahasto on avoinna merkinnöille neljä kertaa ja lunastuksille kaksi kertaa vuodessa.

Helsinki 3.11.2021

eQ Varainhoito Oy

Lisätietoja:

Tero Estovirta, Johtaja, Kiinteistösijoitukset, eQ Varainhoito Oy, +358 50 593 6194 / tero.estovirta@eQ.fi

eQ-konserni on kotimainen Varainhoitoon ja Corporate Finance -toimintaan keskittyvä yhtiöryhmä. eQ Varainhoito tarjoaa monipuolisia varainhoitopalveluita (ml. pääomarahastot ja kiinteistövarainhoito) sekä instituutioasiakkaille että yksityishenkilöille. Konsernin hallinnoitavat varat ovat 11,0 miljardia euroa. Konserniin kuuluva Advium Corporate Finance tarjoaa yritys- ja kiinteistöjärjestelyihin sekä pääomajärjestelyihin liittyviä palveluja.

Lisätietoa konsernista saa sivuilta www.eQ.fi.


Författare GlobeNewswire