Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2020-08-17

Fellow Finance Oyj: Fellow Finance laajentaa johtoryhmäänsä

Fellow Finance Oyj:n kuluttajarahoituksesta vastaavaksi johtajaksi ja yhtiön johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Juha Saari ja yritysrahoituksesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Miikka Silvonen. Samalla yhtiön johtoryhmän jäsen Antoni Airikkala on nimitetty sijoittaja-asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi.

Juha Saari aloitti yhtiön palveluksessa heinäkuussa 2020 ja on työskennellyt aiemmin kuluttajarahoituksen alalla 12 vuotta. Hän on aikaisemmin toiminut mm. DFC Nordic Oyj:n operatiivisena johtajana ja markkinointipäällikkönä. Miikka Silvonen on työskennellyt Fellow Financen yritysrahoitusosastolla sen perustamisesta lähtien ja osaston esimiehenä vuodesta 2019. Antoni Airikkala on aiemmin vastannut yhtiön kansainvälisistä hankkeista ja instituutiomyynnistä.

"Juhalla on laaja-alainen osaaminen ja käytännön kokemus kuluttajarahoituksen johtotehtävistä, markkinoinnista ja tuotesuunnittelusta sekä riskienhallinnasta. Olemme erittäin iloisia saadessamme hänet tärkeäksi osaksi tiimiämme, yhdessä kehittämään ja laajentamaan kuluttajarahoituksen tuoteportfoliotamme. Miikka on ollut mukana kehittämässä kasvavaa yritysrahoitusliiketoimintaamme sen käynnistämisestä alkaen ja on luonteva askel Miikalle ottaa kokonaisvastuu liiketoiminta-alueesta. Antoni on aiemmin vastannut menestyksekkäästi yhtiön institutionaalisten sijoittaja-asiakkuuksien hoitamisesta ja nyt kokonaisvastuu sijoittaja-asiakkuuksista selkeyttää ja korostaa yhtiön vahvaa panostusta sijoittaja-asiakkuuksiin", toteaa Fellow Financen väliaikainen toimitusjohtaja Teemu Nyholm. 

Fellow Financen johtoryhmään kuuluvat väliaikaisen toimitusjohtajan ja tänään nimitettyjen henkilöiden lisäksi talousjohtaja Niko Stark (pitkäaikaisella sairauslomalla).

Lisätietoja

Väliaikainen toimitusjohtaja: Teemu Nyholm, puh. +358 50 577 1028

Hyväksytty neuvonantaja: Evli Pankki Oyj, puh. +358 40 579 6210

Fellow Finance Oyj on vuonna 2014 toimintansa aloittanut kansainvälisesti toimiva, kasvuhakuinen joukkorahoituspalveluita tarjoava fintech-konserni. Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisin sen tarjoamista palveluista on Yhtiön ylläpitämä Pohjoismaiden johtava¹ lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta, jota on käyttänyt jo yli 850 000 asiakasta noin 70 maasta. Fellow Finance Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yhtiö on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiöllä on noin 2 500 osakkeenomistajaa.

¹Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna. Lähde: Brismo Market Data (tiedot haettu 17.8.2020)

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.