Du är här

2016-01-19

M-Brain Oy: M-Brain Pohjois-Amerikalla menestyksekäs vuosi

M-Brain Oy:n tiedote 19.1.2016 klo 12.00

M-Brainin Pohjois-Amerikalla menestyksekäs vuosi
M-Brainin osalta vuosi 2015 oli erittäin menestyksekäs Pohjois-Amerikassa.
M-Brain Americas, M-Brain Groupin tytäryhtiö, sai kumppanikseen useita hyvin
arvokkaita uusia asiakkaita sekä syvensi ja laajensi yhteistyötään tärkeiden
olemassa olevien asiakkaiden kanssa.
M-Brain Americas on yhdistänyt markkina-, kilpailu- ja mediaseurannan yhden
vahvan sateenvarjon alle uraauurtavalla polullaan ja näin tuottanut
asiakkailleen ratkaisuja, joiden joukossa ovat muun muassa etulyöntiasemassa
oleva seurantateknologia, vahva ihmistyöhön ja teknologiaan perustuva
kansainvälinen seuranta, monikansallinen primääritutkimus ja
analyysihankkeet, jotka tähtäävät myynnin lisäämiseen sekä neuvontaan
seurantatoimintojen pystyttämisen ja optimoinnin suhteen.
M-Brain esimerkiksi sitoutti useat yritykset paranneltuun Intelligence Plaza
7,5 -versioon, joka nykyään sisältää uusia toiminnallisuuksia, kuten
mahdollisuuden integroida M-Adaptiven (sosiaalisen median seurantatyökalu),
Industry Insightsin (kansainvälinen uutisseuranta) ja SpreadSheetsin
(analyysimahdollisuus). Tämän seurauksena eräs telealan yritys kasvatti
käyttäjämääräänsä kymmenkertaisesti.
Seurantapuolella M-Brain on kasvattanut kykyään tarjota asiakkailleen
mittatilaustyönä tehtyjä seurantapalveluita, jotka sopivat kaikenlaisiin
budjetteihin. M-Brain käyttää Customized Intelligence Monitoring -työkaluaan
ensisijaisiin seuranta-aiheisiin ja Industry Insights -ratkaisuaan
toissijaisiin seuranta-aiheisiin. Eräs pitkäaikainen autonosien valmistaja on
hyödyntänyt kyseistä dynaamista mahdollisuutta kaksinkertaistakseen
toimituksensa. M-Brain tarjoaa palveluitaan yrityksen strategiatiimille
kuukausittain, sillä yritys on huomannut sen suoran vaikutuksen huipputason
suoritukseen.
Hankepuolella M-Brain Americas on kasvanut merkittävästi vuoden toisella
puoliskolla, etenkin kansainvälisillä markkinoilla ja kilpailuseurannan
osalta. Tämä saattaa johtua maailmassa meneillään olevasta taloustilanteen
muutoksesta. Eräs suuri ruoantuottaja antoi M-Brainille toimeksiannon
arvioida kansainvälisiä markkinoita tavoitteena priorisoida ja tutkia
yrityksen strategian kannalta parhaat mahdolliset markkinat.
Kuten yleensä, suuri määrä yrityksiä aloitti yhteistyön M-Brainin kanssa
MI-vertailuanalyysiarviointi- ja tiekarttasuunnitelmahankkeiden puitteissa
käynnistääkseen maailmanluokan seurantatoimintoja.
Ensi vuoden näkymät ovat lupaavia. "Olemme kasvattaneet bränditietoutta ja
parantaneet asemaamme markkinoilla vaikuttavalla Intelligence Solutions
-sarjallamme, ja asiakkaamme ovat huomanneet tuotteidemme hyödyn myynnissään.
Sen myötä vuosi 2016 näyttää vielä paremmalta kuin edeltävä vuosi," sanoo
Thomas Rideg, M-Brain Americasin alueellinen toimitusjohtaja.
Lisätietoja:
Thomas Rideg
Regional CEO, Americas
Puh.: +1 416 931 0904
Sähköposti: thomas.rideg@m-brain.com

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: M-Brain Oy via Globenewswire

HUG#1979912

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.