Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2020-08-13

MARIMEKKO SUUNNITTELEE TOIMINTANSA UUDELLEENORGANISOINTIA JA ALOITTAA YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Marimekko Oyj, Lehdistötiedote 13.8.2020 klo 7.50

Koronaviruspandemia on globaalille muoti- ja erikoiskaupalle pahin kriisi vuosikymmeniin. Se on vauhdittanut murrosta kuluttajien ostokäyttäytymisessä ja voimistanut toimialan rakenteellisia muutoksia, kuten digitalisaatiota. Pandemia on nopeuttanut asiakkaiden, myös uusien asiakasryhmien, siirtymistä digitaalisten myyntikanavien käyttäjiksi, mikä vaikuttaa Marimekon tulevaisuuden jakelukanavapainotuksiin. Samalla koronaviruskriisi on nostanut maailmantalouden epävarmuuden aivan uudelle tasolle, ja taantuman lisäämä kuluttajien hintaherkkyys sekä pandemian vuoksi kasvaneet ylijäämävarastot luovat painetta kannattavuudelle muotitoimialalla.
 
Yhtiön toimintaympäristö on suuressa murroksessa. Marimekossa on tehty koronaviruspandemiaan liittyviä sopeuttamistoimia jo keväästä lähtien vähittäismyynnin organisaatiossa. Vahvistaakseen pitkän aikavälin kilpailukykyä uudessa ympäristössä Marimekko on nyt päättänyt käynnistää henkilöstön kanssa yhteistoimintaneuvottelut toimintojensa uudelleenorganisoimiseksi ja tehostamiseksi tuotannollisin ja taloudellisin perustein Suomessa sekä vastaavanlaiset toimenpiteet Skandinavian, Pohjois-Amerikan ja Australian organisaatioissa.

”Vahvistaaksemme tulevaisuuden kilpailukykyämme meidän on huolehdittava siitä, että organisaatiorakenteemme, osaamisemme, työtehtävien sisältö ja työtapamme vastaavat parhaalla mahdollisella tavalla digitalisaation ja muiden pandemian myötä voimistuvien ulkoisten muutosvoimien sysäämään rajuun murrokseen kuluttajien käyttäytymisessä. Tähän suuntaan strategiamme on onneksi nojannut jo pitkään, mutta nyt nämä muutokset asettavat meidänkin toimintamme entistä voimakkaamman paineen alle”, sanoo Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.

”Olen äärimmäisen pahoillani siitä, että toiminnan uudelleenjärjestelyä ja tehostamista varten joudumme valitettavasti käynnistämään yhteistoimintaneuvottelut Suomessa ja vastaavat toimenpiteet edellä mainituissa kansainvälisissä organisaatioissamme. Näillä ikävillä mutta välttämättömillä toimenpiteillä pyrimme turvaamaan yhtiömme taloudellisen aseman pitkällä aikavälillä”, Alahuhta-Kasko jatkaa.

Aloitettavat yhteistoimintaneuvottelut koskevat Marimekon kaikkia toimintoja Suomessa lukuun ottamatta vähittäismyymälöiden henkilöstöä ja Herttoniemen kangaspainon työntekijöitä. Vastaavasti käynnistettävät toimenpiteet Skandinavian, Pohjois-Amerikan ja Australian organisaatioissa koskevat kaikkia toimintoja lukuun ottamatta vähittäismyymälöiden henkilöstöä. Uudelleenorganisoinnilla ja kustannusrakenteen tehostamisella tavoitellaan yhteensä arviolta noin 1,5 miljoonan euron vuotuisia kustannussäästöjä. 

Yhteistoimintaneuvotteluissa selvitetään mahdollisten työtehtävävähennysten lisäksi mahdollisia työntekijöiden asemaan vaikuttavia olennaisia muutoksia työtehtävissä, työmenetelmissä ja töiden järjestelyissä sekä kartoitetaan joidenkin toimintojen mahdollista ulkoistamista.

Marimekko työllisti kesäkuun 2020 lopussa kokoaikaisiksi muutettuna 432 henkeä. Aloitettavien yhteistoimintaneuvottelujen ja vastaavien toimenpiteiden piirissä on globaalisti yhteensä 193 henkeä. Neuvottelut Suomessa alkavat 19.8.2020 ja ne kestävät vähintään kuusi viikkoa, ellei neuvotteluissa sovita toisin.


Lisätietoja
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko, puh. 09 758 71

JAKELU:
Keskeiset tiedotusvälineet

Marimekko on suomalainen lifestyle-designyritys, joka tunnetaan ennen kaikkea omaleimaisista kuvioista ja väreistä. Yhtiön tuotevalikoimaan kuuluu korkealuokkaisia vaatteita, laukkuja ja asusteita sekä kodintavaroita sisustustekstiileistä astioihin. Kun Marimekko vuonna 1951 perustettiin, sen ennennäkemättömät painokankaat antoivat sille vahvan ja ainutlaatuisen identiteetin. Marimekko-tuotteita myydään noin 40 maassa. Vuonna 2019 tuotteiden brändimyynti oli 251 miljoonaa euroa ja yhtiön liikevaihto 125 miljoonaa euroa. Marimekko-myymälöitä on noin 150 eri puolilla maailmaa. Keskeisiä markkinoita ovat Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue. Konsernin palveluksessa on noin 450 henkeä. Yhtiön osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.marimekko.com

Författare Marimekko Oyj

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.