Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2020-08-12

Musti Group Oyj: Muutoksia johtoryhmässä: Juhana Lamberg jättää Musti Groupin, Timo Tervo uudeksi Suomen maajohtajaksi

Musti Group Oyj                                       Pörssitiedote 12.8.2020 klo 13.30

Muutoksia johtoryhmässä: Juhana Lamberg jättää Musti Groupin, Timo Tervo uudeksi Suomen maajohtajaksi

Suomen maajohtajana toiminut Juhana Lamberg on ilmoittanut irtisanoutuvansa tehtävistään Musti Groupissa. Juhana on työskennellyt Mustissa vuodesta 2012 lähtien ja ollut merkittävässä roolissa Mustin ja Mirrin kehittämisessä nykyiseen muotoonsa. Hänen viimeinen työpäivänsä Mustissa on 31.10.2020.

1.9.2020 alkaen Suomen maajohtajana Musti Groupissa toimii Timo Tervo. Timolla on pitkä kokemus elintarvikekaupan alalta. Hän on työskennellyt Lidlissä vuodesta 2007 Lidl Suomen maayhtiön myynnin johtotehtävissä ja toimi ennen Mustiin siirtymistä Lidl Italian aluejohtajana.

Toimitusjohtaja David Rönnberg: "`Juhana on ollut mukana kasvattamassa liiketoimintaa, avaamassa uusia myymälöitä ja omalta osaltaan painamassa Mustin ja Mirrin tassunjälkeä Suomen karttaan. Timo on kokemuksensa myötä erinomainen henkilö jatkamaan työtä Suomessa ja nostamaan liiketoiminnan uudelle tasolle. Haluan toivottaa Juhanalle onnea uusiin haasteisiin ja samalla toivotan Timon lämpimästi tervetulleeksi Musti Groupiin."

 

Musti Group Oyj

David Rönnberg, toimitusjohtaja

puh. +46 70 896 6552

 

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Päämediat
www.mustigroup.com

Musti Group lyhyesti
Musti tekee lemmikkien ja niiden omistajien elämästä helpompaa, hauskempaa ja turvallisempaa. Olemme Pohjoismaiden johtava lemmikkieläintarvikeyhtiö, ja vastaamme monikanavaisella liiketoimintamallillamme lemmikkieläinten ja niiden omistajien tarpeisiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tarjoamme laajan ja tarkkaan valikoidun lemmikkieläintarvikkeiden valikoiman. Lisäksi tarjoamme valikoiduissa kohteissa lemmikeille myös palveluja kuten turkinhoitoa, koulutusta ja eläinlääkäripalveluja.

Musti-konsernin liikevaihto oli 247 miljoonaa euroa tilikaudella 2019. Yhtiöllä oli tilikauden 2019 lopussa 1100 työntekijää, yli miljoona kanta-asiakasta ja 277 myymälää.

Författare Musti Group Oyj

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.