Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2016-05-10

Nordea: Matthew Elderfield Nordean Group Compliancen johtoon

Matthew Elderfield, 50, on nimitetty Nordean Group Compliancen
johtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa Nordeassa
viimeistään 9. marraskuuta 2016.

- Nordean tavoitteena on olla toimialan paras säännösten ja
viranomaisvaatimusten noudattamisessa. Jotta voimme saavuttaa tämän
tavoitteen, meidän on pidettävä huolta siitä, että pankissa on
jatkossakin vahva riskienhallinta- ja compliance-kulttuuri. Siitä on
tehtävä keskeinen osa liiketoimintamalliamme. Olen aivan varma siitä,
että Matthew'n laaja kansainvälinen kokemus vie Nordean lähemmäs tätä
tavoitetta, konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo.

Matthew Elderfield toimii tällä hetkellä Lloyds Banking Groupissa,
jossa hän vastaa maailmanlaajuisesti konsernin
compliance-toiminnoista (vähittäispankki, suurasiakkaat ja
varallisuudenhoito). Myös talousrikollisuutta käsittelevä yksikkö
kuuluu hänen vastuulleen.

Ennen työskentelyään Lloyds Banking Groupissa Matthew Elderfield on
toiminut useissa johtavissa tehtävissä kansainvälisen sääntelyn
parissa, viimeksi Irlannin keskuspankin varapääjohtajana. Samaan
aikaan hän toimi Euroopan pankkiviranomaisen (EBA)
varapuheenjohtajana sekä Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen
(EIOPA) johtokunnan jäsenenä..

Johan Ekwall jatkaa Group Compliancen tilapäisenä johtajana kunnes
Matthew Elderfield aloittaa uudessa tehtävässään.

Lisätietoja:
Emma Rheborg, konserniviestintä, +46 733 80 22 63

Nordean on julkistettava tässä tiedotteessa annetut tiedot Ruotsissa
annetun rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa koskevan lain
(1991:980) ja/tai Ruotsissa annetun arvopaperimarkkinalain (2007:528)
mukaisesti.

-----------------------------------------------------------
http://news.cision.com/fi/nordea/r/matthew-elderfield-nordean-group-comp...
http://mb.cision.com/Main/434/2005782/513519.pdf

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.