Du är här

2016-01-25

OPn ja Aalto-yliopiston tutkijoiden suuryritystutkimus: Digitalisaatioon satsataan rajusti, muissa investoinneissa vain varovaista valoa

Suomen suurimmat yritykset panostavat alkaneena vuonna voimakkaasti
digitalisaatioon. Työllistäminen ja alihankinnatkin lisääntyvät, tosin
lähinnä Suomen ulkopuolella.

Toivonpilkahduksia on nähtävissä nyt jo neljättä kertaa toteutetussa
suuryritystutkimuksessa. Suuryritystutkimus on ainutlaatuinen katsaus Suomen
suurimpien yritysten ylimmän johdon näkemyksiin, sillä pääosa sen vastaajista
on yritysjättien toimitus-, talous- ja rahoitusjohtajia.

Erityisesti toiveikkuutta herättävät digitalisaatiopanostukset, jotka
tutkimuksen mukaan kasvavat tänä vuonna arviolta yli kymmenellä prosentilla
edellisvuodesta. Digitalisointiin panostetaan erityisesti palvelualoilla ja
teollisuudessa. Yllättäen kaupan ala on vastausten perusteella varovaisempi
liikkeissään.

- Digitalisaatiopanostusten kasvu on esimerkki siitä, miten suuryritysten
investointien luonne muuttuu materiaalisesta kohti immateriaalista.
Digitalisaatioon kohdistuu nyt kovia odotuksia kasvun ja tehokkuuden suhteen.
Riskinä on, että digitalisaatio alkaa näyttäytyä kaikki ongelmat
taltuttavalta hopealuodilta, sanoo Aalto-yliopiston professori ja Aalto EE:n
toimitusjohtajaPekka Mattila
.

Suuryritystutkimus on OP Ryhmän yhdessä Aalto-yliopiston professoreiden
perustaman NIBS-ajatushautomon kanssa toteuttama tutkimus, joka kattaa
vuosittain 250 suurinta suomalaista yritystä.

Investoinneissa nähtävissä varovaista piristymistä

Tutkimuksen mukaan erityisesti ne yritykset, joiden pääkonttori on Suomessa,
ovat parantaneet tuloskuntoaan. Niiden kannattavuus on jo parempaa kuin
kansainvälisten konsernien suomalaisten tytäryhtiöiden.

- Suomalaiset yritykset ovat vastausten perusteella voittaneet takaisin
taistelutahtoaan ja aikovat panostaa selvästi kasvua hakeviin
kehityshankkeisiin, Mattila sanoo.

Yritykset arvioivat aineellisten investointien - eli investointien esimerkiksi
myyntitiloihin tai ICT-järjestelmiin - vähenevän viime vuodesta. Sen sijaan
aineettomien investointien - kuten panostusten tuote- tai palvelukehitykseen
- yritykset ennustavat jopa kasvavan viime vuodesta.

Pientä toivoa investoinneissakin siis näkyy.

- Tutkimuksen perusteella näyttäisi nyt siltä, että investoinnit lähtisivät
taas liikkeelle. Toistaiseksi tämä on kuitenkin vasta ajatuksen, ei
konkretian, tasolla. Tehostaminen ilman kasvua on kuitenkin myrkkyä
tulevaisuudelle. Nyt hanaa, suomalaisyritykset! Laitetaan investoinnit
liikkeelle ja Suomi nousuun, sanoo liiketoiminta-alueen johtajaHannu Jaatinen
OPsta.

Suomen 250 suurinta yritystä työllistävät yhä vähemmän ihmisiä. Vuoden 2013
alussa suuryritykset työllistivät lähes 922 000 suomalaista, nyt enää 860
000. Pääkonttoriaan Suomessa pitävät yritykset arvioivat, että niiden
henkilöstömäärä Suomessa vähenee edelleen hienoisesti, mutta kasvaa
ulkomailla.

Yritykset aikovat pitää tuotantoa kotimaassa, mutta yritysten
alihankintainvestoinnit suuntautuvat nyt ulkomaille. Lähes joka kolmas
vastanneista yrityksistä aikoo siirtää osan toiminnastaan maihin, joissa
lainsäädäntö on yritykselle edullisempi kuin Suomessa.

- Työllistämisintoa ulkomailla ajaa ennen muuta se, että kasvun oletetaan
olevan todennäköisempää Suomen ulkopuolella. Suomi ei ole mitenkään
houkutteleva työnantajanäkökulmasta. Edes isänmaallisuus ei saa päättäjiä
ohittamaan karuja taloudellisia faktoja, sanoo Mattila.

OPn ja Aalto-yliopiston tutkijoiden suuryritystutkimukseen saatiin syksyllä
2015 ennätysmäärä vastauksia. Kyselyyn vastasi 155 avainjohtajaa 109:stä
suuryrityksestä.

Lisätietoja:

Hannu Jaatinen, Yritysasiakkaiden pankkipalveluista vastaava johtaja, OP p.
010 252 2874
Pekka Mattila, professori, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, p. 040 738 7221

OP Ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, joka tarjoaa asiakkailleen
ainutlaatuisen kokonaisuuden pankki-, varallisuudenhoito- ja
vakuutuspalveluja. OPn perustehtävänä on edistää omistaja-asiakkaiden,
asiakkaiden ja toimintaympäristön kestävää taloudellista menestystä,
hyvinvointia ja turvallisuutta. Tavoitteena on tarjota markkinoiden paras ja
monipuolisin keskittämisetujen kokonaisuus. OP Ryhmän muodostavat noin 180
osuuspankkia sekä ryhmän keskusyhteisö OP Osuuskunta tytär- ja
lähiyhteisöineen. Ryhmässä työskentelee 12 000 työntekijää. Ryhmällä on 4,3
miljoonaa asiakasta.

OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset ovat laissa säädetyllä tavalla
keskinäisessä vastuussa toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskinäinen
vastuu OP Ryhmässä perustuu talletuspankkien yhteenliittymästä annettuun
lakiin (Laki talletuspankkien yhteenliittymästä). Pohjola Pankki Oyj ja
OP-Asuntoluottopankki Oyj vastaavat OPn varainhankinnasta raha- ja
pääomamarkkinoilta.

Suuryritystutkimus2016
http://hugin.info/142911/R/1980152/725462.pdf
Suuryritystutkimusraportti2016
http://hugin.info/142911/R/1980152/725629.pdf

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Pohjola Pankki Oyj via Globenewswire

HUG#1980152

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.