Du är här

2016-03-14

Outotec Oyj: Outotec harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua

OUTOTEC OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2016 klo 9.00

TÄMÄN TIEDOTTEEN SISÄLTÄMÄÄ TIETOA EI OLE TARKOITETTU JULKAISTAVAKSI TAI
LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA,
KANADASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA TAI SINGAPORESSA.

Outotec harkitsee hybridilainan liikkeeseenlaskua

Outotec Oyj harkitsee oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan (nk.
hybridilaina) liikkeeseenlaskua. Lainan liikkeeseenlasku pyritään
toteuttamaan lähitulevaisuudessa markkinatilanteen mukaan.

Hybridilainasta saatavia varoja käytettäisiin pääasiassa Outotecin nykyisten
lainojen uudelleenrahoittamiseen sekä yleisiin liiketaloudellisiin
tarpeisiin.

Hybridilaina on laina, joka on yhtiön muita velkasitoumuksia heikommassa
asemassa. Sitä käsitellään IFRS-standardien mukaan laaditussa
konsernitilinpäätöksessä yhtiön omana pääomana. Hybridilainan haltijalla ei
ole osakkeenomistajalle kuuluvia oikeuksia, eikä se laimenna nykyisten
osakkeenomistajien omistuksia.

Koordinaattorina transaktiossa toimii Pohjola Pankki Oyj ja järjestäjinä
toimivat Pohjola Pankki Oyj ja Nordea Pankki Suomi Oyj. Outotecin
oikeudellisena neuvonantajana toimii Roschier Asianajotoimisto Oy.

Lisätietoja:
OUTOTEC
Pertti Korhonen, toimitusjohtaja
puhelin 020 529 211

Jari Ålgars, talous- ja rahoitusjohtaja,
puhelin 020 529 2007

Eila Paatela, viestintäjohtaja,
puhelin 020 529 2004, 0400 817198

sähköpostitetunimi.sukunimi@outotec.com

JAKELU:

NASDAQ Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.outotec.com

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Australiassa,
Kanadassa, Hong Kongissa, Japanissa tai Singaporessa tai missään muussa
valtiossa tai muutoin sellaisissa olosuhteissa, joissa arvopapereiden, joihin
tämä tiedote viittaa, tarjoaminen olisi lainvastaista tai edellyttäisi muita
kuin Suomen lain edellyttämiä toimia. Tätä tiedotetta ei tule tulkita
tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa tässä mainittuja arvopapereita
minkään oikeusjärjestyksen alueella. Arvopapereita ei tarjota henkilöille,
joiden osallistuminen tarjoamiseen vaatisi muuta kuin soveltuvaa
sijoitusmuistiota tai rekisteröintiä. Mitään osaa arvopapereita koskevasta
annista ei ole rekisteröity tai rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933
arvopaperilain (Securities Act, muutoksineen) mukaisesti, eikä arvopapereita
voi tarjota tai myydä Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille, tai
näiden lukuun tai eduksi. Edellisen lauseen termeillä on sama merkitys kuin
miten ne on määritelty Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain nojalla
annetussa säännöksessä S (Regulation S). Sijoittajien ei tule hyväksyä
arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia arvopapereita, joihin tämä
tiedote viittaa, elleivät he tee sitä Outotecin julkaisemaan tai levittämään
soveltuvaan sijoitusmuistioon sisältyviin tietoihin perustuen.

Outotec ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle
missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Arvopapereita tarjotaan
Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa direktiivin 2003/71/EC (muutettu
direktiivillä 2010/73/EU, "Esitedirektiivi") mukaisen poikkeuksen
velvollisuudesta julkaista esite nojalla, kuten Esitedirektiivi on
implementoitu Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Tarjous on tarkoitettu ja
kohdistetaan vain Esitedirektiivin artiklan 2(1)(e) mukaisille "kokeneille
sijoittajille" Euroopan talousalueen jäsenmaissa ja sijoituksen vähimmäisarvo
[sekä yksikkökoko ovat] 100.000 euroa. Ilmaisu "tarjota arvopapereita
yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla
riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta
sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden hankkimisesta, kuten ilmaisu voi
vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena.

Tässä ilmoituksessa määritellyt rahoituslaitokset toimivat yksinomaan ja
ainoastaan Outotecin puolesta ehdotetun hybridilainan liikkeeseenlaskun
yhteydessä eivätkä myöskään ole vastuussa muille kuin Outotecille
asiakassuojan järjestämisestä tai neuvonnasta liittyen ehdotetun
hybridilainan liikkeeseenlaskuun tai mihinkään muuhun transaktioon,
järjestelyyn tai muuhun tässä tiedotteessa mainittuun asiaan.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu Yhdistyneessä kuningaskunnassa oleville
henkilöille ainoastaan olosuhteissa, joissa Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden
2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act,
muutoksineen) pykälä 21(1) ei sovellu, ja on tarkoitettu Yhdistyneessä
kuningaskunnassa vain (a) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta
sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja
markkinalain 19(5) artiklan (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen
("Määräys") tarkoittamalla tavalla tai (b) Määräyksen artiklan 49(2) a-d
kohtien mukaisille henkilöille, taikka muille henkilöille, joille asiakirja
voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki sellaiset henkilöt joihin on viitattu
"Relevantti Henkilö"). Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule
toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Outotec Oyj via Globenewswire

HUG#1993899

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.