Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2021-10-13

Ponsse Oyj: Ponsse nostaa tulosohjaustaan vuodelle 2021

Ponsse Oyj päivittää arviotaan vuoden 2021 tulosohjauksesta. Yhtiö arvioi vuoden 2021 euromääräisen liiketuloksen olevan merkittävästi suurempi kuin vuonna 2020. Ponssen vuoden 2020 liiketulos oli 57,1 MEUR.

Ponsse on julkistanut aiemman tulosohjauksensa 16. helmikuuta 2021 tilinpäätöstiedotteellaan, jolloin yhtiö arvioi sen euromääräisen liiketuloksen olevan vuonna 2021 hieman suurempi kuin 2020.

"PONSSE-metsäkoneiden kysyntä ja asiakkaidemme työtilanne ovat olleet läpi vuoden erinomaisella tasolla, ja suurimmat haasteet toiminnassamme ovat liittyneet osien ja komponenttien saatavuuteen. Olemme onnistuneet erittäin haastavassa tilanteessa kohtuullisen hyvin, ja Vieremän tehtaamme on toiminut tuotanto-ohjelmamme mukaisesti. Uusien PONSSE-metsäkoneiden valmistusmäärät ovat hyvässä kasvussa verrattuna poikkeukselliseen kriisivuoteen 2020. Tiettyjen komponenttiryhmien saatavuuteen liittyy edelleen erittäin paljon epävarmuuksia. Osien ja komponenttien kustannusten nousuun liittyvä paine jatkuu edelleen voimakkaana. Huoltopalveluidemme ja irtoharvesteripäämyyntimme erinomainen kasvu on vaikuttanut kannattavuutemme positiiviseen kehittymiseen", Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela kertoo.

Ponsse julkaisee kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksensa 26. lokakuuta 2021 klo 9:00.

Vieremällä 13. lokakuuta 2021

PONSSE OYJ
Juho Nummela
Toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Juho Nummela 0400 495 690
Talousjohtaja Petri Härkönen 050 409 8362

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Författare Cision

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.