Du är här

2015-10-01

Pöyry Oyj: Maailmanpankin sanktiolautakunnan Pöyryn tytäryhtiötä koskeva päätös

PÖYRY OYJ Lehdistötiedote 1.10.2015 klo 21.00

Maailmanpankin sanktiolautakunnan Pöyryn tytäryhtiötä koskeva päätös

Maailmanpankin sanktiolautakunta on antanut päätöksen, jolla Pöyry Oyj:n
tytäryhtiölle Pöyry Finland Oy:lle on määrätty yhden (1) vuoden sanktio.
Päätöksen mukaan Pöyry Finland Oy (mukaanlukien sen tytäryhtiöt) ei voi
osallistua Maailmanpankki-ryhmän rahoittamiin projekteihin vuoden ajan
30.9.2015 lähtien. Tämä sanktio ei koske emoyhtiö Pöyry Oyj:tä tai sen muita
tytäryhtiötä, jotka voivat osallistua Maailmanpankki-ryhmän rahoittamiin
projekteihin.

Päätös liittyy vesisektorin projektiin Vietnamissa vuonna 2008, jossa Pöyry
Finland Oy:n (silloisen Pöyry Environment Oy:n seuraajana) katsotaan
jättäneen noudattamatta Pankin hallinnollisia sääntöjä. Pöyry Finland Oy:n
tai sen työntekijöiden toiminnassa ei ole löydetty lainvastaista toimintaa
tässä yhteydessä.

"Olemme tyytyväisiä, että tämä pitkään kestänyt prosessi Maailmanpankin kanssa
on nyt päättynyt. Maailmanpankin sanktiolautakunnan päätös on seuraus Pöyryn
aiempien työntekijöiden lähes seitsemän (7) vuoden takaisista toimista.
Suhtaudumme lakien, määräysten ja asiakkaan sääntöjen noudattamiseen erittäin
vakavasti ja olemme tehneet merkittäviä parannuksia compliance-ohjelmaamme
näiden tapahtumien jälkeen. Pöyry on sitoutunut toteuttamaan korkeatasoisen
ja tehokkaan compliance-ohjelman koko konsernissa. Laadukas projektien
toteutus on Pöyryn strategisen kehityksen ytimessä", sanoo Pöyryn
toimitusjohtaja Alexis Fries.

"Pöyry on investoinut huomattavasti käytännölliseen ja tehokkaaseen
compliance-ohjelmaan vuosien kuluessa. Teemme paljon työtä varmistaaksemme,
että ohjelma ymmärretään ja implementoidaan kaikissa toiminnoissamme", sanoo
Pöyryn Chief Compliance Officer, Andrew Hartley.

Kaikki 6000 työtekijäämme 45 maassa, joissa toimimme, saavat säännöllisesti
toimintaperiaatteidemme (Code of Conduct) noudattamiseen liittyvää
koulututusta. Koulutus kattaa useita tosielämän tilanteita ohjeineen miten
niitä tulisi käsitellä. Pöyry noudattaa ehdotonta korruptionvastaista
politiikkaa ja pyrkii korkeimpien eettisten standardien noudattamiseen.

PÖYRY OYJ

Lisätiedot:

Anne Viitala
Johtaja, lakiasiat ja viestintä
Group General Counsel
Puh. 010 3311

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme
energia-alan ja teollisuuden asiakkaita maailmanlaajuisesti.
Paikallispalveluissa keskitymme avainmarkkinoillemme. Tarjoamme
liikkeenjohdon konsultointia ja suunnittelupalveluita sekä vahvaa projektien
toteutuskykyä ja asiantuntemusta. Keskeiset toimialamme ovat
energiantuotanto, sähkön siirto ja jakelu, metsäteollisuus, kemianteollisuus
ja biojalostus, metalli- ja kaivosteollisuus, liikenne ja vesi. Pöyryllä on
laaja paikallistoimistoverkosto ja yhtiön palveluksessa on noin 6 000
asiantuntijaa. Pöyryn liikevaihto vuonna 2014 oli 571 miljoonaa euroa, ja
yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä (Pöyry OYJ: POY1V).

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Pöyry Oyj via Globenewswire

HUG#1956213

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.