Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2015-12-22

TeliaSonera: TeliaSonera myy omistusosuutensa Ncellista

Lehdistötiedote 21.12.2015

TeliaSonera on sopinut myyvänsä 60,4 prosentin omistusosuutensa
nepalilaisesta operaattorista Ncellista Axiatalle, yhdelle Aasian
suurimmista televiestintäkonserneista, 1 030 milj. Yhdysvaltain
dollarin velattomaan kauppahintaan. Samalla TeliaSonera purkaa
taloudelliset intressinsä 20 prosentin paikalliseen omistukseen ja
saa siitä noin 48 milj. dollaria. Liiketoimet ovat riippuvaisia
toisistaan.

- Syyskuussa ilmoitimme, että tavoitteemme on vähentää läsnäoloamme
seitsemällä Euraasian markkina-alueellamme ja keskittää toimintamme
Pohjoismaihin ja Baltiaan uuden TeliaSoneran luomiseen tähtäävän
strategian mukaisesti. Olen erittäin tyytyväinen voidessani nyt
ilmoittaa tästä ensimmäisestä askeleesta TeliaSoneran uudistamisessa.
Olen myös iloinen siitä, että uusi omistaja on Axiata. On
huojentavaa, että omistautuneet työntekijämme ovat hyvissä käsissä,
kun Ncellia viedään seuraavalle tasolle, sanoo TeliaSoneran
toimitusjohtaja Johan Dennelind.

Axiatalla on yli 260 miljoonaa asiakasta ja 25 000 työntekijää. Ncell
täydentää Axiatan Aasian televiestintäomistuksia, joihin kuuluvat
toiminnot Malesiassa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Bangladeshissa,
Kambodžassa, Intiassa, Singaporessa ja Pakistanissa. Malesian pörsiin
listattu Axiata on hyvämaineinen yhtiö, jonka toiminta keskittyy
vahvasti Etelä-Aasiaan ja joka on myös toimintamaidensa kehitystä
edistävä pitkäaikainen investoija.

Yritysmyynti koostuu kahdesta toisistaan riippuvasta liiketoimesta.

TeliaSonera myy 60,4 prosentin suoran omistusosuutensa Axiatalle 1 030
milj. Yhdysvaltain dollarin velattomaan kauppahintaan, joka vastaa
yritysarvo/käyttökate-kerrointa 5,0x liukuvan 12 kuukauden
perusteella. Ncellin nettokassa oli 30.9.2015 kauppahinnan
tarkistusten jälkeen noin 284 milj. dollaria, ja TeliaSoneralle
maksetaan siitä kaupan toteutumishetkellä suhteessa sen 80,4
prosentin omistusosuuteen.

TeliaSonera sisällyttää konsernitulokseensa 60,4 prosentin lisäksi 20
prosentin omistusosuuden Ncellista, joka on tälllä hetkellä
nepalilaisen liikemiehen Niraj Shresthan paikallisessa omistuksessa.
Nepalin voimassa olevan lansäädännön mukaan 20 prosenttia yhtiöstä
tulee olla Nepalin kansalaisen paikallisessa omistuksessa. Kaikki
järjestelyt, joista TeliaSonera ja Niraj Shrestha sopivat vuonna
2012, raukeavat kaupan toteutuessa.

Osana Ncellin myyntiä Axiatalle TeliaSonera purkaa taloudelliset
intressinsä 20 prosentin paikalliseen omistukseen ja saa siitä noin
48 milj. dollaria Singaporeen rekisteröidyltä Sunivera Capital
Ventures Pte Ltd:ltä. Niraj Shrestha myy paikallisesti omistamansa
osakkeensa Axiatan valitsemalle paikalliselle kumppanille, Bhavana
Singh Shresthalle.

Osana liiketoimea Visor myy 19,6 prosentin omistusosuutensa Ncellista
Axiatalle.

TeliaSonera on tehnyt sekä sisäisten että ulkoisten asiantuntijoiden
avulla laajat due diligence- ja taustatietojen tarkastukset tämän
liiketoimen osapuolina toimivista yrityksistä sekä Bhavana Singh
Shresthasta ja lähipiiristä. TeliaSonera on keskustellut Axiatan
kanssa yhtiön vastuulliseen liiketoimintaan ja
korruptionvastaisuuteen liittyvistä sitoumuksista, ohjelmista ja
politiikoista. TeliaSonera pyrkii aktiivisesti saamaan ostajan
sitoutumaan Industry Dialogue -yhteenliittymän
sananvapausperiaatteisiin ja Telecommunications Integrity Initiative
-hankkeen korruptionvastaisiin periaatteisiin.

- Vastuullinen vetäytyminen on meille äärimmäisen tärkeää. Jatkamme
hyvää yhteistyötämme Nepalin hallituksen kanssa osallistuessamme
Nepalin jälleenrakentamiseen maanjäristyksen jälkeen, sanoo Johan
Dennelind.

Kun kaikki liiketoimet otetaan huomioon yritysmyynnin positiivinen
nettokassavaikutus vastaa noin 7,5 milj. kruunua lähinnä veroihin
liittyvien varausten jälkeen. Myynnillä odotetaan olevan vain
vähäinen vaikutus nettotulokseen, ja se riippuu
valuuttakurssivaihteluista kaupan toteutumiseen saakka.

Odotetut myyntituotot käytetään ensisijaisesti velan vähentämiseen,
koska TeliaSoneran tavoitteena on edelleen vakaaseen
investointiluokkaan kuuluva pitkäaikainen luottoluokitus välillä A-
ja BBB+. TeliaSoneran tavoitteena on edelleen jakaa osinkoa vähintään
3 kruunua osakkeelta tilikaudelta 2015.

TeliaSoneran tärkeimpinä neuvonantajina ja asiantuntijoina
liiketoimessa ovat olleet UBS, Deloitte, Davis Polk, Mannheimer
Swartling, Control Risk ja Kroll. Kaupan toteutuminen edellyttää
Nepalin teollisuusministeriön, Nepalin televiestintäviranomaisen,
Malesian keskuspankin ja Axiatan osakkeenomistajien hyväksyntää.
Yhtiö odottaa saavansa liiketoimen päätökseen vuoden 2016
ensimmäisellä puoliskolla.

Puhelinkonferenssi analyytikoille ja median edustajille tänään klo
8.30 CET

TeliaSonera kutsuu analyytikot ja median edustajat
puhelinkonferenssiin, johon osallistuvat myös TeliaSoneran
toimitusjohtaja Johan Dennelind ja talous- ja rahoitusjohtaja
Christian Luiga.

Puhelinnumero: +44 (0) 1452 555566
Koodi: 13568170

Voit myös kuunnella puhelinkonferenssin jälkikäteen 28.12.2015 asti.
Puhelinnumero: +44 (0) 1452550000
Koodi: 13568170

http://www.teliasonera.com/en/investors/reports-and-presentations/presen...

TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain
(lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden
kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella
instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 21.12.2015,
klo 6.30 (CET).

Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46 771 77 58 30,
press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen Newsroom
(http://www.teliasonera.com/newsroom)-osiosta, ja voit myös seurata
meitä Twitterissä, @TeliaSoneraAB
(https://twitter.com/TeliaSoneraAB).

Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia
koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita
ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia.
Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy
riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja
niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole
varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti
tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti
esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei
voi vaikuttaa.

TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja
Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla
- Venäjä ja Turkki mukaan lukien - sekä Espanjassa. TeliaSoneran
palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti,
tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla
kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori
tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen
sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös
Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa
kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2014 TeliaSoneran liikevaihto
oli 101,1 mrd. kruunua, käyttökate 35,2 mrd. kruunua ja
osakekohtainen tulos 3,35 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan
Nasdaq:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta
www.teliasonera.com.

-----------------------------------------------------------
http://news.cision.com/fi/teliasonera/r/teliasonera-myy-omistusosuutensa...
http://mb.cision.com/Main/40/9888171/459379.pdf

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.