Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2015-04-22

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston tiedote: SOLIDIUMIN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA VAIHTUU

Valtion täysin omistaman erityistehtäväyhtiö Solidium Oy:n ylimääräinen
yhtiökokous päätti vapauttaa Pekka Ala-Pietilän hallituksen jäsenyydestä ja
samalla hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Väliaikaiseksi hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin Heikki Bergholm, joka on aiemmin toiminut yhtiön
hallituksen jäsenenä. Muilta osin hallituksen kokoonpano säilyy entisellään.

"Kiitän hallituksen puheenjohtajana toiminutta Pekka Ala-Pietilää panoksestaan
yhtiöön. Aiemmin asettamani, yhtiön kehittämistä selvittävä virkamiestyöryhmä
saa työnsä päätökseen tämän kuun lopussa. Nyt on tarpeellista selvittää
yhtiön toimintatapa osana valtion yhtiöomistusten hallinnointia ja tehdä
tarpeelliset muutokset siihen liittyen", toteaa valtion omistajaohjauksesta
vastaava ministeri Sirpa Paatero.

Työryhmän selvityksen perusteella valtio-omistaja tulee linjaamaan Solidiumin
roolia ja toimintatapaa osana valtion yhtiöomistusten hallinnointia. Arviolta
tämä tulee tapahtumaan syksyn 2015 kuluessa.

Lisätietoja:
Ylijohtaja Eero Heliövaara, valtioneuvoston kanslia, eero.heliovaara@vnk.fi,
puh. 0295 160 150

---------------------------------------

This announcement is distributed by NASDAQ OMX Corporate Solutions on behalf of NASDAQ OMX Corporate Solutions clients.
The issuer of this announcement warrants that they are solely responsible for the content, accuracy and originality of the information contained therein.
Source: Solidium Oy via Globenewswire

HUG#1913315

Författare Hugin

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.