Bli medlem
Bli medlem

Du är här

2016-10-19

YIT Oyj: YIT aloitti uuden kerrostalon rakentamisen aluekehityshankkeessaan Pietarissa

YIT OYJ Sijoittajauutinen 19.10.2016 klo 13.00

YIT on käynnistänyt uuden kerrostalon rakentamisen Novo Orlovski
-nimisessä aluekehityshankkeessaan Pohjois-Pietarissa. Lokakuussa
käynnistetyn hankkeen arvo on noin 20 miljoonaa euroa, ja sen on
määrä valmistua syksyllä 2018. Aloitus kirjattiin vuoden kolmannelle
vuosineljännekselle.

Novo Orlovskin nyt käynnistetty kohde käsittää noin 340 asuntoa,
joiden yhteispinta-ala on noin 12 300 neliömetriä. Hankkeen
yhteydessä rakennetaan liike- ja toimitiloja noin 900 neliömetriä.
Asuntojen suunnittelussa on kiinnitetty huomiota toiminnallisuuteen
ja kohtuuhintaisuuteen. Kohteeseen on suunniteltu sekä paljon
avokeittiöllisiä asuntoja että pieniä yksiöitä, joilla on hyvä
hinta-laatusuhde.

Kokonaisuudessaan Novo Orlovskin 46 hehtaarin suuruiselle tontille
valmistuu vajaat 10 000 asuntoa. Kohteeseen rakennetaan lisäksi
useita pysäköintilaitoksia, päiväkoteja, kouluja, kauppoja,
apteekkeja, urheilu- ja vapaa-ajankeskus sekä muita toimitiloja
palveluita ja kauppaa varten. Hanke sijaitsee Pohjois-Pietarissa
erinomaisten liikenneyhteyksien ja palveluiden tuntumassa.

Lisätietoja antavat:

Hanna Jaakkola, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 5666 070,
hanna.jaakkola@yit.fi

Teemu Helppolainen, Venäjä-liiketoiminta-alueen johtaja, YIT Rakennus
Oy, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

YIT OYJ

Hanna Jaakkola

Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

YIT luo parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja,
toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Visionamme on
tuoda enemmän elämää kestäviin kaupunkeihin. Haluamme erottautua
välittämällä aidosti asiakkaista, näkemyksellisellä
kaupunkikehityksellä, sitoutuneella projektien toteuttamisella ja
innostavalla tavalla johtaa. Kasvumoottorinamme toimii kaupunkien
kehittäminen kumppaneita osallistaen. Toiminta-alueemme kattaa
Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna
2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme
noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
www.yit.fi

-----------------------------------------------------------
http://news.cision.com/fi/yit-oyj/r/yit-aloitti-uuden-kerrostalon-rakent...

Författare WKR

Tala om vad ni tycker

Tala om vad ni tycker

Ni är just nu inne på en betaversion av nya aktiespararna. Lämna gärna feedback på vad ni tycker i formuläret nedan.